Ensimmäinen keikka reppumiehenä osa 13

Koeponnistukset putkistoissa ja seinälohkoissa alkoivat syyskuun alkupuolella. Erkille ja minulle ilmoitettiin, että hitsaustyöt olivat niin vähissä, että viikon lopulla voisimme panna hitsauskoneet pakettiin.


Työmaalta oli porukka jo vähentynyt edellisellä viikolla. Perjantaina emme Erkin kanssa enää paljon hitsailleet, vaan valmistauduimme kotiin lähtöön. Kokosimme työkalumme ja hitsaukoneet varastolle odottamaan noutajaa. Olimme jo aamulla ottaneet mukaan saunakamarilta vähät tavaramme.

ja jo edellisiltana olimme maksaneet vuokraemännälle vielä kahden viikon vuokran kun lähtömme tuli ainakin hänelle pienenä yllätyksenä.

Työpäivän päätyttyä lähdimme kotimatkalle.

Olin varannut juotavaa mukaan ja otin rennon asennon kun Erkki alkoi sompailla kohti Vaasaa ja edelleen Tamperetta.

Seuraavan viikon maanantaina istuimme työnantajamme Raunon olohuoneessa.

Rauno oli toisessa huoneessa ja kuulimme Erkin kanssa kun hän puhui puhelimeen: