Öljymiehet osa 16

Parhaat paikat koneessa menivät nopeimmille, koska varattuja paikkoja ei ollut.

Otin takin harteilleni ja huomasin olevani joukon keskivaiheilla.

Näin että Turunen rynni joukon läpi valtavalla kiireellä. Hänellä oli takki vain puolittain päällä. Valtavan voimakas tuuli teki liikkumisen kentällä vaikeaksi.

Yhtäkkiä kuului hätääntynyt kova huuto. Ihmeissäni katsoin huudon suuntaan.

Turunen huitoi ilmaa…

ja teki hyppyjä kaatuenkin välillä. Tuulen pyörteessä lenteli paperilappusia. Ne olivat kuin lentolehtisiä. Turunen yritti juosta niiden perään.

Se on kuitenkin turhaa, sillä pyörre nostatti niitä yhä vain ylemmäs. Reuhtova tuuli vei niitä hurjaa vauhtia pois lentokentältä.

Monesta suusta kuului yhtäaikaa, sillä rahoja ne todella olivat. Tuulenpyörre oli putsannut päällystakin ison taskun. Rahat näyttivät lentävän takaisin Stavangeria kohden.