Kaskisen rakentamisen aikoihin vielä silloin suurin osa putkistosta tehtiin paikan päällä ilman esivalmisteita, jossain verstaalla. Menetelmästä johtuen syntyi paljon putki- ja muuta metalliromua, jotka olisivat verstaalla esivalmistettuna jäänyt sinne.

Näin syntyi työkohteisiin ylimääräistä romua, joista muodostui haitta työntekemiselle ja työ turvallisuudelle.

Ongelman ratkaisemiseksi sovittiin työsuojelupäällikön kanssa, että jokainen hitsari ja seppä tuovat ylimääräisen romun pois sovittuun paikkaan, kahvi- ja ruokatauolle mennessään.

Järjestely toimi hyvin, syntyi kaksi kasaa toinen voimalaitokselta, josta tuli lähinnä mustaa teräsromua. Toinen kasa syntyi keittämön työmaalta, josta tuli paljon haponkestävää teräsromua. Näin eroteltiin jo valmiiksi eri metalliromu omiin kasoihin.

Kaiken tämän taka-ajatuksena oli, että työntekijät voivat jossain vaiheessa myydä romuliikkeelle romut ja kustantaa yhteisen sauna/ravintola illan. Kaikki meni hyvin, työmaat olivat puhtaita ja turvallisia, romua kertyi tasaiseen tahtiin.

Se oli hyvä sopimus, joka kuitenkin petti yllättäen. Kun tulimme maanantaina työmaalle, ihmettelimme minne romukasat ovat hävinneet.

Olin kiukustunut ja otin yhteyttä firman työsuojelupäälikköön, joka oli myös henkilöstöpäällikkö. Puhelun aikana hän oli ymmällään eikä tiennyt asiasta mitään, mutta lupasi selvittää ja palata asiaan.

Meni muutamia päiviä ja syylliset löytyivät, jotka olivat myyneet romut omin lupineen. Romut olivat myyneet omat työnjohtajat. Työnjohtajat saivat päälliköltä moitteita, mutta rahojen kohtalosta ei koskaan saatu mitään tietoa. Työmaa valmistui omaan tahtiinsa, miehiä siirrettiin toisille työmaille ja tapaus unohdettiin.