Hätä keinot keksii

Eräs kollega kertoili kotiin palatessamme lentokentän baarissa, että kukaan teistä ei varmaankaan ole koskaan kokenut sellaista asiaa lentokentällä minkä hän joutui kokemaan. Hän selvisi neuvokkuudellaan pinteestä ja ehtipä vieläpä hyvin lennolle.

Hän oli juopotellut hieman viimeisen viikon aikana ulkomaan komennuksellaan…

…ja vatsa oli päässyt menemään huonoon kuntoon.

Matkatavaroiden tsekkauksen ja turvatarkastuksen jälkeen hänellä oli jysähtänyt paskat housuun.

Hän oli luullut että nyt paloivat reisikarvat niin juoksevan kuumaa ja väkevää oli satsi ollut.

Hän oli hakeutunut välittömästi toilettitiloihin ja riisunut kengät,sukat, alushousut sekä päällyshousut yltään.

Sukat sekä kalsarit oli heittänyt heti roskikseen.

    Hätä keinot keksii 2

    Kengät ja päällyshousut oli pessyt hyvin lavuaarissa sekä vääntänyt päällyshousut niin kuivaksi kuin mahdollista. Tämän jälkeen oli riisunut paidan sekä takin ja pessyt huolellisesti takapuolensa muun alavartalon lisäksi lavuaarissa.

    Pesun jälkeen pukenut pikaisesti vaatteet ylle…

    …ja kiiruhtanut lähtöportille.

    Olivathan kollegat hieman ihmetelleet hänen tilannettaan ei hän asiaa enempää alkanut heille kuitenkaan selvitellä.

    Ei hänelle enempää ongelmia koitunut asian puitteissa, lentoemäntäkin oli tuonut pari huopaa takapuolen alle lennon ajaksi kun hän oli pyytänyt.

    Suuresti kylläkin ihmettelivät salkkumiehet ja muut jupit hänen peseytymistouhujaan lentoaseman toiletin lavuaarissa, kun asioivat toiletissa.