Työmatka tuntemattomaan

 

tyomatka_tuntemattomaan_01_1

Aamulla 2.5.1994 kello 04:30 Suomen Länsi-Lapissa. Aamuinen ja varmaan myöskin toissapäiväisen vapunaaton juhlimisen jälkeinen olotilakin, sai käteni vapisemaan, rapatessani jäätä Volvon ikkunoista. Edessä olisi pitkä matka. Puolitoista vuorokautta läpi keväisen Suomen, Etelä-Viroon. Lapin talvi oli ollut kylmä ja pitkä. Tiesin, että Etelä-Suomessa olisi lämpimämpää, mutta talvirenkaat olivat silti vielä alla.

tyomatka_tuntemattomaan_01_2

Eväät, perinteisesti ruisleivät reiluilla päällisillä, sekä keitetyt kananmunat, olin tehnyt huolellisesti jo edellisenä iltana valmiiksi. Esilämmitettyyn termospulloon aamulla keitetty kahvi oli tarkoituksella kohtalaisen vahvaa. Lisäksi minulla oli ollut tapana ottaa mukaan purkki piimää. Sitä olisi helppo juoda ajaessakin, vaikka suoraan purkista. Nälkään tämä pitkä taival ei nyt ainakaan kaatuisi. Auton olin käynyt tankkaamassa jo edellisenä iltana valmiiksi Ruotsissa Haaparannalla.

tyomatka_tuntemattomaan_01_3

Aamupäivällä 2.5.1994 Matkalla halki puolen Suomen. Saapuessani iltapäivällä Keski-Suomeen, Ei lunta näkynyt enää juuri missään. Joitakin pilkahduksia lumesta näkyi tiheimmissä kuusikoissa. Suomi on pitkä maa Pohjois-Etelä 2/12 suunnassa ja keväällä sen juuri parhaiten huomaa. Olin juonut matkalla termospullosta kahvia jo melkein puolet ja olo oli sen takia vireä.

tyomatka_tuntemattomaan_02_1

Mielessäni oli kiertänyt aikomus pysähtyä Jämsän jälkeen vanhassa tutussa paikassa tankkaamaan, sekä auton, että termospullon täyteen. Ennen Jyväskylää olin kuitenkin suunnitellut hörpätä vielä mahdolliset viimeiset jämät kahveista, sekä syödä muutaman voileivän ennen tankkaustaukoa. Pysähtymättä tottakai. Kun matkaan on lähdetty, ei mieli luvannut pysähtyä kuin aivan pakottavista, yleensä alavatsaa painavista syistä.

tyomatka_tuntemattomaan_02_2

Olin jo ennen matkaa opetellut sanakirjasta sellaisia eestinkielisiä sanoja, joita pidin tärkeinä työn ja elämisen kannalta Virossa. Matkan aikana kertailin opittua ja yritin uuttakin oppia, mutta kovin tuntui vaikealta koko kieli, vaikka suomen sukukieli onkin. Olin kuitenkin halunnut opetella mielestäni minulle helpompaa eestinkieltä, koska ajattelin, että venäjän oppiminen niin nopealla aikataululla olisi mahdotonta. Vaikka venäjä oli minulla ollut vuoden valinnaisena aineena. Työkaverini, joka oli mennyt paikalle Viroon aikaisemmin puhui sujuvasti Venäjää.

tyomatka_tuntemattomaan_02_3
Iltapäivällä 2.5.1994 satamassa Helsingissä. Ihmeen helposti löytyi tie Länsi-Satamaan. Olin odottanut huomattavasti vaikeampaa matkaa läpi iltapäiväruuhkaisen Helsingin.

tyomatka_tuntemattomaan_03_1

Tankkasin auton tankin täyteen ihan varmuuden vuoksi Helsingissä, kun en tiennyt varmasti, missä paikassa Virossa oli huoltoasemia auki läpi yön. Vähänhän tuo tankkaus harmitti, kun kaverini oli kertonut, että polttoaine olisi Virossa vain kolmasosan Suomen hinnoista.

tyomatka_tuntemattomaan_03_2

Istuskelin autossa laivajonossa jo hyvissä ajoin ennen laivan lähtöaikaa, ihan ensimmäisten matkaan lähtijöiden joukossa. Söin viimeiset voileivät ja join viimeiset, jo puolikylmät kahvit termospullosta. Radiossa puhuivat euroopan liitosta ja siihen liittymisestä.

tyomatka_tuntemattomaan_03_3

 

En hän minä nuori mies siitä mitään ymmärtänyt. Ihmettelin vaan, että mikä kiire tässä on mihinkään nyt liittyä, kun Neuvostoliiton ja YYA:n aikakin on jo ohi ja lamakin vielä kovin painaa päälle. Reissumies reissasi kyllä ilman mitään liittojakin. Viron puolen rajasta kovasti pelottelivat, toisella puolella käyneet tuttavani. Oli kuulemma aika mielivaltaista käyttäytyminen rajan yli pyrkijöitä kohtaan. Olin käynyt vakuutusyhtiöstä hakemassa virolaisten vaatimat vakuutuspaperit, eli niin sanotun vihreän kortin autolle, jo pari viikkoa ennen matkaa. Passikin oli vain pari.kolme vuotta vanha, kymmenen vuotta voimassa oleva, ennen EU:ta ollut, vanhan hyvän ajan sinikantinen passi.

 

Illalla laivassa 2.5.1994 Suomenlahdella. Laivalla ei ensi alkuun meinannut aika kulua oikein millään, mutta sitten huomasin ympärilläni jutustelevat virolaiset ja ryhdyin puolikorvalla kuulostelemaan etelänaapurin puhetta. Kovasti oli puheessa sanat tutun kuuloisia, mutta mitään tolkkua ei jutusta saanut

tyomatka_tuntemattomaan_04_1

Miten ihmeessä sitä pystyisi töitä tekemään virolaisten kanssa, kun ei edes ymmärrä mitä he sanovat? Saatikka että puhuisi niille jotain. Jatkoin eestinkielisten sanojen opettelua, jo ehkä hiukan paniikinomaisestikin. ”Noo, ei tässä mitään kiirettä ole. Olihan minulla perillä kokonainen viikko aikaa oppia lisää kieltä”, ajattelin rauhoitellen itseäni. Nälkä alkoi onneksi kalvaa suolia tax-free myymäläänkin oli pakko poiketa, kun pojat olivat tilanneet tupakkaa.

tyomatka_tuntemattomaan_04_2

Tallinnan sataman lähestyessä, kuului kuulutus, jossa pyydettiin kuljettajia siirtymään autokansille. Niinpä minäkin sitten läksin Volvoa sieltä etsiskelemään. Olisipas pitänyt paremmin mieleen se auton paikka ja kansi jättämään.

tyomatka_tuntemattomaan_04_3

Sataman liikenteenohjaajat ohjailivat epätoivoisen oloisesti autoja tulli- ja rajatarkastusjonoihin. Paikalliset ja muut entisen Neuvostoliiton tasavaltojen asukkaat ryntäilivät ulos ajoneuvoistaan, kohti tulliasemaa passien ja papereiden kanssa. Jotkut paikallisista selvästi tunsivat osan raja- ja tullimiehistä. Senpä takia tietenkin saivat helposti läpi rajamuodollisuuksista me suomalaiset autoilijat tietenkin jouduimme jonojen hännille, kun emme systeemistä mitään tienneet.

tyomatka_tuntemattomaan_05_1

Vihdoinkin pääsen jonossa eteenpäin. Kaksi autoa vielä ennen minua ajattelin. Naispuoleinen passintarkastaja kumartuu edellisen auton ikkunan puoleen. Minun vuoroni olisi seuraavana.

tyomatka_tuntemattomaan_05_2

Yht´äkkiä vänkärin puoleinen ovi avautui ja tumma mieshenkilö kumartui sisään ja sanoo:”Tere öhtust! On teil midagi tollittavad?” Ymmärrän, että mies on tullista ja kysyy, onko mitään tullattavaa. Vastaan hänelle:”Ei ole.” ymmärtämättä, että minulla on pari kartonkia ylimääräistä tax-free tupakkaa. Mies ottaa kaksi kartonkia käsiinsä ja tulee minun puolelleni autoa autoa ja oven avattuaan sanoo:”See on küll ebatavaline niimoodi esiistmele salakaup jätta. oleksitte vähemäld peitnud need ära. Kas te töesti ei tea tolliseadusi?”

tyomatka_tuntemattomaan_05_3

Katsoin häntä epävarmasti ja hän puhkeaa nauruun ja sanoo: ”Olgu sa oled lihtsald puhas loll. Ma pean need suitsud konfiskeerima.” Ymmärrän, että mies puhuu takavarikoimisesta. Tämän jälkeen tullimies huutaa naisrajavartialle.

tyomatka_tuntemattomaan_06_1

Ymmärrän sanan pöder, se oli joku halventava nimitys suomalaisista. Arvelen, että nyt se ”myllytys” sitten alkaa.

tyomatka_tuntemattomaan_06_2

Rajavartia Olga oli viisikymppinen, miehekkään viiksekäs, ukrainalaisen naiskiekonheittäjän näköinen ja kokoinen naisihminen. Tiesin, että nyt joutuisin ”ojasta allikkoon”, näin tulevat olosuhteet virkanaisen järkkymättömästä tuijotuksesta.

tyomatka_tuntemattomaan_06_3

 

 

 

Tajusin asian. Dokumendid, eli asiapaperit. Vastaan änkyttäen ja ojennan ne hymyillen rajavartioille. Rajavartijatar niitä aikansa tutkittuaan, totesi kylmästi:”Teil pole kehtivad soiduki kindlustust Eestis.”tyomatka_tuntemattomaan_06_4

Minkä tiedän tarkoittavan en ymmärrä. Rajavartiatar ottaa vihreän korttini ja näyttää kortin voimassaolon alkamispäivämäärää ja kirahtaa: ”Kolmas juul, tänä on ju alles teine juul.” Jumankauta! Enhän minä sitä tajunnut, että vakuutus ei ole vielä voimassa, vasta kun puolenyön jälkeen. Kellohan on vasta hiukan yli kymmenen. No minkäs siinä muu auttaa, kuin kohti valkoista koppia paperit mukana.

tyomatka_tuntemattomaan_06_5

Astun sisään kolkolta näyttävään vanhaan työmaakoppiin. Vanhan mahorkan ja hien epämiellyttävä haju tunkeutuu sieraimiini. Vilkaisen ympärilleni, mutta en näe ketään. En edes kuluneen tiskin takana. Ihmettelen asiaa hetken, mutta kuulen kun kopin takahuoneessa ovi avautuu ja sulkeutuu. Sisään tiskin taakse astuu, kukas muukaan kun rajavartija Olga tälläkertaa ilman rajavartian päällystakkiaan. ”Dokumendid palun!” Kuuluu käsky.

tyomatka_tuntemattomaan_07_1

Annan paperit hänellä ja niistä aikansa tietoja ongittuaan, ojentaa Olga minulle sinisen paperilappusen. Pienessä, noin A6 kokoisessa lappusessa on painettua tekstiä, jonka joukosta erotan käsinkirjoitettuna autoni rekisterinumeron, sekä nimeni.

tyomatka_tuntemattomaan_07_2

Kirjoitan lappuun allekirjoitukseni. Olga ojentaa minulle samannäköisen lapun takaisin, sekä paperini ja mutisee epäselvästi: ”Nüüd minge piirile tagasi ärä!”, viitoen kohti ovea. Ymmärrän asian ja alan poistua ulko-oven suuntaan.

tyomatka_tuntemattomaan_07_3

Tullimiehen takavarikoimista kahdesta tupakkakartongista ei ole kenenkään kanssa enää mitään juttua. Ei niistä myöskään tehty mitään papereita. Mietin asiaa ja päätin, että antaa olla. Aikaa vaan menee turhaan, kun en valituskäytännöistä mitään tiennyt. Puhumattakaan, että mitään todistustahan minulla ei edes olisi koko savukkeista. Lisäksi virhehän oli minun, kun en tajunnut että ylimääräisistä tax-free tuotteista pitää maksaa verot maahantuonti maassa. Sakot tuollaisesta erehdyksestä kuitenkin voi, ainakin Suomessa saada. Leiman passiin saatuani nousin ajoneuvoon ja rajapuomi nostettiin edessäni ylös. Tästä alkaisi matka kohti Sõmerpalua, pientä kylää Kaakkois-Viron ylänköalueella.

tyomatka_tuntemattomaan_07_4

Matka halki öisen pimeän Eestinmaan 2-3.5.1994. rajavyöhykkeeltä päästyäni suuntasin pikimmiten kohti Linnahallin Statoilia. Huoltoasemaa, jonka sijainti oli minulle ajo-ohjeissa kerrottu. Sieltä olisi tarkoitus ostaa matkalle vähän vettä juotavaksi, sekä jotain pientä purtavaa. Tallinnan kadut olivat arkisin tähän aikaan aika autiot, autoja näkyi vähän, joitain ihmisiä siellä täällä. Minkähänlaista siellä pikku kylässä olisi. Vajaa kolmisensataa kilometriä pitäisi kuitenkin ensin taivaltaa läpi tuntemattoman maan.

tyomatka_tuntemattomaan_08_1

Viron itsenäistymisen alkuvaiheet eivät olleet helppoja tavallisille ihmisille. Alkuvaiheen ruplan inflaation ja elinkeinorakenteen muutoksen takia tavalliset työntekijät köyhtyivät. Moni tavallinen työntekijä olikin ajautunut rikollisiin piireihin. Neuvostoliitonajan miliisin helpon lahjottavuuden ja yleisen sekasorron takia, rikolliset voimat olivat saaneet vallan joillain paikkakunnilla. Hirvitti ne jutut ryöstöistä, joissa valepukuiset poliisit pysäyttivät yöllä ulkomaalaisia autoja. Mukanani oli Viron karttakirja ”Eesti maanteed”, jonka olin varta vasten tilannut jo hyvissä ajoin ennen matkaa, kotikaupunkini kirjakauppaan. Painos oli uusin mitä saatavilla oli, mutta mittakaava oli aika pieni. Tämä lisäisi sivujen kääntelyä matkan edetessä. Toisaalta pienempi mittakaava mahdollisti tarkemman kartan.

tyomatka_tuntemattomaan_08_2

Työkaverini oli varoitellut ylinopeuden ajamisesta ja kehoittanut tarkistamaan, että auton kaikki valot toimivat, myös rekisterikilven valaistus. Kertoi lisäksi, että matkalla tulisin näkemään kymmenestä kahteenkymmeneen poliisiautoa. Lisäksi minut varmasti pysäytettäisiin koska ajan yöaikaan ja vielä ulkomaisin rekisteritunnuksin. Yht´äkkiä, pimeässä kaukana edessäni, näen ihmishahmoja keskellä tietä. Auton valot eivät sinne asti vielä kanna, mutta vastaantulevien ajoneuvojen valoissa näkyy univormuihin pukeutuneita ihmisiä. Nytkö se ensimmäinen ratsia sitten tuli, mietin. Lähemmäksi päästyäni huomaan vasemmalla tienposkessa auton, jossa lukee ”Politsei”

tyomatka_tuntemattomaan_08_3

Virkapukuinen mies viittoo minulle, jotta ajaisin tien sivuun, parin muun jo pysähtyneen auton perään. Ajan kehotusten mukaisesti tien oikeaan reunaan ja jään odottamaan. Poliisit pysäyttävät melkein kaikki autot molemmista suunnista ja osa poliiseista ryhtyy tarkastamaan autoja. Monet autoista pääsevät heti jatkamaan matkaa, mutta muutamat ennen minua joutuvat tarkemman tarkastelun kohteeksi.

tyomatka_tuntemattomaan_09_1

Jouduin odottelemaan muutaman minuutin. Vuoroni tulee ja noin 40-vuotiaalta näyttävä virkamies koputtaa ikkunaani. Avaan auton sivuikkunan kammesta pyörittäen. Olin jo valmiiksi kaivanut esiin kaikki paperit, joita arvelin tarvitsevani öisessä tarkastuksessa. Ojensin ne tarkastusta suorittavalle henkilölle. Mies katsoo papereitani ja sanoo: ”Soomlane?” Vastaan:”Kyllä”. Hän ei enään vilkaisekkaan minua vaan ojentaa paperit takaisin ja sanoo: ”Head reis!”.

tyomatka_tuntemattomaan_09_2

Ihmettelen hetken, että tässäkö tämä nyt oli. Voinko nyt poistua? Näen takanani olevan ajoneuvon lähtevän paikalta, joten oletan, että voin itsekkin poistua paikalta. Epävarmasti haron vaihdetta silmään, samalla taustapeileihin vilkuillen, josko sieltä vielä joku ryntää perääni pysäyttämään. Kukaan ei ollut kiinnostunut autostani. No eihän tämä nyt niin paha ollutkaan mitä kaverini oli peloitellut.

tyomatka_tuntemattomaan_09_3

Tartoa lähestyessäni muistan kaverin sanat :”Älä aja Tarton keskustaan, vaan käänny oikealle kehätielle, kylttien mukaan kohti Võrua”. He olivat tullessaan ajaneet Tarton keskustaan ja sieltä oli kuulemma ollut vaikea päästä pois, kylttien puutteellisuuden vuoksi. Käännyin oikealle ja jatkoin matkaani kohti risteyksen jälkeistä ensimmäistä liikenneympyrää, josta kaverini oli kertonut.

tyomatka_tuntemattomaan_10_1

Liikenneympyrän jälkeen tulisi Nesteen huoltoasema ja R-kioski. Olin Tallinnan jälkeen päättänyt, että ostaisin sieltä tupakkaa, vaikka en enää vuosiin ollutkaan polttanut säännöllisesti.

tyomatka_tuntemattomaan_10_2

 

 

Tupakansytytin napsahti kuuluvasti ulos ponnahtaessaan ja vien sytyttimen punahehkuisen pään, kohti huulillani odottavaa ”tervakäärylettä”. Imaisin savukkeeseen tulen ja vedin pitkät rauhoittavat henkoset.

tyomatka_tuntemattomaan_10_3

Tarton jälkeen tiet muuttuivat selvästi mutkaisemmiksi, mäkisemmiksi ja ehkäpä vieläkin pimeämmiksi. Missään ei näkynyt valoa. Ei kylttejä, ei mitään, vain musta asfalttitie, tiheät läpinäkymättömät lehtimetsät reunustivat tietä. Keksi-Viron avarat peltomaisemat olivat Tarton jälkeen muuttuneet tällaisiksi tiheiksi metsiksi. Epävarmuus hiipi jälleen mieleeni. Olinko varmasti oikealla tiellä?

tyomatka_tuntemattomaan_10_4

Pääsin lähemmäksi ja huomasin henkilön olevan poliisin virkapuvussa. Hän oli kuitenkin yksin, eikä ketään näkynyt lähimaillakaan. Tyhjä huonokuntoinen auto, harmaa 80-luvun alku-puolen Opel Ascona, seisoi keskellä risteysaluetta, risteysaluetta, ryhmitysviitoituksen päällä. Tuoko se on sitten se virolainen siviilipoliisiauto? Mietin pysähtyisinkö ollenkaan, kun oli niin epäilyttävän oloista koko yöllinen pysäyttäminen. Päätin kumminkin pysähtyä, kun suomalaiseen on se herran pelko jo melkein äidinmaidossa iskostettu.

tyomatka_tuntemattomaan_10_5

Poliisi kiersi autoni ympäri tarkastellen sitä joka puolelta. Lopuksi virkamies tuli luokseni avatulle ikkunalle, esittelin itsensä ja asiansa, sekä pyysi dokumentteja. Ojensin taas koko paperinivaskan ja ajokortin poliisille, kun en tiennyt mitä hän tarkalleen halusi. Hän työnsi paperit takaisin ja sanoi:

tyomatka_tuntemattomaan_11_1

En ymmärtänyt mitä mies haluaa ja annoin hänelle käteen auton rekisteri-otteen. Mies silminnähden kiihtyi ja korotti ääntään sanoen:”See pole juhiluba! Kas te üldse saatte millestki aru, voi olette joobes?” Ymmärrän tarjota hänelle kaikkia papereita uudestaan ja nyt hänelle ne kelpaavatkin. Poliisi kävelee autolleen, sytyttää sisävalot ja alkaa tarkastelemaan papereitani. Kymmenen minuutin kuluttua hän kävelee autolleni ja sanaakaan sanomatta ojentaa paperit minulle. Tämän jälkeen poliisi kävelee muutaman askeleen taaksepäin ja viittoo pampullaan, että voin poistua.

tyomatka_tuntemattomaan_11_2

Tämän ”välikohtauksen” jälkeen matka meni kuin huomaamatta. Tiesinhän olevani oikealla tiellä, niin ei tarvinnut niin herpaantumatta tuijotella kylttejä ja tarkkailla risteyksiä. Tiellä vilahteli paikannimiä: Kanepi Erastvere, Sodoma. Seuraavaksi tulisi ehkä Gomorra. Mietiskelin näitä kahta raamatusta tuttua kaupunkia ja niihin liittyvää kertomusta. Kaikki oli kuten työkaverini kuvaili. ”Sillan jälkeen mietiskelin näitä kahta raamatusta tuttua kaupunkia ja niihin liittyvää kertomusta. Kaikki oli kuten työkaveri kuvaili. ”Sillan jälkeen tulee risteys jossa näkyy kauppa.” Tuollahan se jo näkyi. ”Käännyt kaupalle, menet siitä ohi ja käännyt heti oikealle mäen päälle, jossa näkyy kaksi vihreää kerrostaloa.” Vihreää ja vihreää, enemmänkin mustaa, ajattelin. Oli siellä kaksi kerrostaloa. Olipas hyvinkin. ”Olemme vasemmanpuoleisen kerrostalon viimeisessä rapussa toisessa kerroksessa. Ensimmäinen ovi oikealla,”oli kaveri sanonut.

tyomatka_tuntemattomaan_11_3

Olinko tullut oikeaan paikkaan? Mitä minä sanon, jos osoittautuu, että soittelen aamuyöllä tuntemattomien ihmisten ovikelloa, tuntemattomassa maassa? En ottanut autosta matkatavaroitani mukaani, kun poistuin sieltä kohti kerrostaloja.

tyomatka_tuntemattomaan_11_4

Nousin toiseen kerrokseen ja taskulampun valossa ensimmäisen oven vieressä näin kuluneen ovikellon napin. Painoin sitä ja karmeaääninen summeri rääkäisi asunnossa. Mitään ääniä ei kuulunut. Epäröin painanko vielä uudestaan nappia, mutta en voinut enää muuta kuin yrittää uudelleen. Ajo-ohjeet olivat olleet sellaiset kun olivat, niitä olin kuitenkin parhaani mukaan noudattanut. Painoin uudestaan ovikellon nappia ja huoneiston sisältä alkoi kuulua karmeaa ruotsinkielistä kiroilua.

tyomatka_tuntemattomaan_11_5

Huokaisin helpotuksesta. Tiesin tulleeni oikeaan paikkaan.