Kesällä 77´

Kuulen unen läpi kellon soivan, joku painaa sen hiljaiseksi yritän pitkittää heräämistä enkä avaa silmiäni jotenkin minulla on tunne etten ole kotona enkä parakilla, yritän silmät kiinni muistella missä olen, hitaasti mieleen palautuu eilinen ilta, juotin muutamat paukut parakilla ja joku heitti meidät Raumalle jossa mentiin ravintolaan.

Ravintolassa oli väkeä tuvan täydeltä, mutta saimme kuitenkin pöydän neljälle salin puolelta, kaikilla oli mukava nousuhumala tilattiin lisää juotavaa ja meistä pari tanssihaluisinta syöksyi hakemaan lähipöydästä naisia tanssimaan, itse en tanssi kuin puoliväkisin ja kohtuullisen jurrissa lieneekö taidon puute vai ujoutta tai molempia…

Niinpä, tässä kuitenkin olen heräilemässä hyvälle tuoksuvan naisen vierestä enkä edes yritä muistella enempää vaan nousen ylös ja sanon…

Yritän olla hauska ja samalla katson häntä, kaunis aamullakin kuten juuri muistelin. Alan etsiä vaatteitani.

Puen päälleni ja juon pöydällä olevasta vissypullosta kielenkostuketta. Marja nousee istumaan lakana ympärillään seksikkään näköisenä. Mielessä käy pitäisikö myöhästyä pari tuntia.

Katselen ikkunasta näkyvää vesitornia, siitä osaan paikallistaa missä päin Raumaa olen, sen verran on tullut paikkakunnalla jo liikuttua. Saan numeron ja nopea jälkeen lähden kohti keskustaa, josta tiedän bussin menevän Olkiluodon atomivoimalatyömaalle.

On kaunis aurinkoinen, mutta aika viileä alkukesän aamu, hiukan sumuinen. Ajattelen, että yöllä on ollut varmaan viileää. Linnutkin ovat heränneet ja niiden aamusoitto on parhaimmillaan. Omakotitaloalue josta lähden kohti keskustaa voisi olla missä päin suomea tahansa siistejä pihoja ja punatiiliseiniä pensasaitojen ympäröiminä.

Kävelen aika reippaasti. Kumma kyllä krapulakaan ei tunnu pahemmin iskevän. Ainoastaan lievä morkkis jyskyttää takaraivossa. Taas kävi näin. Minuun voi kyllä luottaa yhtä paljon kuin risaan kondomiin. Pettäjä mikä pettäjä.

Oikaisen lasten leikkipuiston läpi ja muistan, että tuossa penkillä me Marjan kanssa yöllä suudeltiin ja keinuttiin viereisellä keinulaudalla. Hauska ihana nainen. Miksei elämästä sais nauttia? Rauhoittelen huonoa omaatuntoa.

Kun saavuin asemalle bussin lähtöön oli vielä viitisen minuuttia aikaa. Päätän vetää aamuröökin. Muutaman henkosen jälkeen huomaan, että olisi saanut jäädä väliin. Maistui pahalle. Illalla tuli varmaan kiskottua ainakin aski. Stumppaan tupakan ja katselen pysäkille saapuvia vielä aamu-unisen näköisiä ihmisiä. Joku puolituttukin näkyy, jota moikkaan.

Bussissa yritän torkkua ja muistella viime yötä. Nivusissa tuntuu, että olisi sittenkin kannattanut valita parin tunnin myöhästyminen. On sille varmaan ensi viikolla soitettava. Valmistelen mieltäni jo seuraavaan pettämiseen. Taitaa morkkis hellittää tavallista nopeammin, mutta minkäs teet, kun kemiat sopii yhteen niin ne sopii.

Kun bussi saapuu Olkiluotoon huomaan, että ilma on synkistynyt, taivaalla on tummia pilviä, jostain kuuluu ukkosen jyrähtelyä, tuulee ja on sellainen tuntu, että kohta saattaa sataa rankasti. Toivottavasti en kastu. Matka pysäkiltä majoitukseen on kuitenkin vain parisataa metriä ja selviän kuivana perille.

Parakilla duunikaverit on aamukahvilla. Joku heittää herjaa mun päättyneestä yövuorosta ja siitä, että ehdin vielä päivävuoroonkin. Olisinko kuitenkin kuullut äänessä pientä kateutta sanon ja painun kämppääni vaihtamaan vaatteita. Käyn pesemässä hampaat.

Koska kello on jo yli puoli seiskan päätän etten ala värkkäämään aamiaista vaan menen kuppilaan syömaan aamupuuron ja kahvit. Kun menen ulos tuuli on tyyntynyt. Synkät pilvet ovat saaneet maiseman hämäräksi. On ikään kuin luonto odottaisi jotain. Linnutkaan ei laula. Hetken käveltyäni tuuli alkaa suhista puissa ja muutama sadepisara lentää ilmassa.

Äkkiä kuuluu valtava pamaus! Salama iskee läheiseen suureen kuuseen.

Kun tajuan mitä tapahtui huomaan, että olen pudonnut polvilleni ja parinkymmenen metrin päässä oleva kuusi savuaa. Ilmassa on jotenkin rikkimäistä palaneen käryä. Menen katsomaan kuusessa on ura ylhäältä maahan saakka ja oja jatkuu maassakin ainakin kymmenen metriä.

On jotenkin epätodellinen olo. Viimeistään nyt olen kunnolla hereillä. Jatkan matkaa kohti kuppilaa ja ajattelen olikohan tämä se edesmenneen uskovaisen äitini minulle lupaama varoitus ylhäältä, jollaisen kuulemma kaikki synnissä elävät saa, kun herra kutsuu. Oli miten oli, aamiainen ja valmistuva atomivoimala odottaa niin ja tietysti hitsarin päivätyö.