Komennusmiehet

 

 

 

komennusmiehet_1-1

Kuitenkin varsinainen valtuutettu sanoi itsensä irti, lankesi minulle varsinaisen valtuutetun tehtävä Kaskisen rakentamisen aikoihin. Tehtävääni jouduin siellä hoitamaan, kun työnjohtaja tuli luokseni ja pyysi minun puuttuvan ongelmaan, jota hän ei yksin pystynyt ratkaisemaan.

komennusmiehet_1-2

Kun kysyin mikä oli ongelman nimi. hän sanoi, että firman yksi hitsari on korkealla telineellä vahvassa humalatilassa eikä suostu poistumaan vaan tarjoaa nyrkkiä, kun hänelle yrittää jotain puhua. Hänen mielestään ongelma kuuluu minulle koska olen työntekijöiden edustajana työsuojeluvaltuutettu.

komennusmiehet_1-3

Ei siinä muu auttanut, kun mennä paikanpäälle katsomaan mikä on tilanne ja otin mukaan pitkän köyden. Siellähän hitsari oli noin kymmenen metriä korkealla, haki-telineillä, jonne johti pystysuorat tikkaat.

komennusmiehet_2-1

Tilanteen arvioituani kiipesin ylös köysi mukana enkä houkutellut häntä tulemaan itse pystysuoria tikkaita alas.

komennusmiehet_2-2

Ylös päästyäni hitsari oli hyvällä tuulella ja laulukin maittoi. Telineellä oli myös hänen seppänsä.

komennusmiehet_3-1

Jonka kanssa sidoimme pientä väkivaltaa käyttäen hänet tukevasti köysiin.

komennusmiehet_3-2

Köysi heitettiin telineitten vieressä olevan putken ympäri ja potkaistiin humaltunut toveri ulos telineeltä. Siellä se sätkytteli telineen ulkopuolella köyden varassa kuin hämähäkki ja laskettiin turvallisesti alas.

komennusmiehet_4-1
Itse alas päästyäni ja vapautettuani toverin köysistä oli hän jo rauhoittunut.
komennusmiehet_4-2
ja pyysi minua viemään hänet majapaikkaan.

komennusmiehet_4-3