Parakki

Kaksi viikkoa ennen juhannusta oli tullut kylmä komennus. Oli lähdettevä töihin Porvoon lähistöllä sijaitsevalle öljynjalostamolle. Koko talven kestänyt työmaa oli ollut aivan kotini lähellä ja siksi tuntui harmilliselta lähteä kauneimman kesän kynnyksellä Sköldvikiin.

Mannisen Pekan kanssa kuitenkin olimme lähteneet matkaan, vaikka hetken lopputilin ottaminenkin oli tuntunut varteenotettavalta vaihtoehdolta. Kiukkuamme lisäsi se, että kotini lähellä olevalle työmaalle oli jäänyt lopputöitä tekemään pohjoisen miehiä. Heilläkään ei luonnollisesti ollut halua lähteä kauemmaksi etelään, joten työnantaja katsoi jostakin syystä viisaammaksi valita lähtijöiksi meidät.

Kesäkuu oli alkanut helteisenä ja asuinparakit Ölstenin alueella olivat tukahduttavan kuumat. Alue sijaitsi aukealla paikalla ja aurinko porotti mustat huopakatot tulikuumiksi. Parakit olivat matalia ja pitkiä. Keskellä meni käytävä, jonka molemmilla puolilla olivat asuinhuoneet. Jokaiseen pieneen huoneeseen oli majoitettu kaksi miestä.

Me olimme onnekkaasti päässeet Pekan kanssa samaan huoneeseen. Aivan hyvin olisi voinut käydä niin, että kummallekin olisi tullut asuinkaveriksi täysin outo ihminen. Me emme kumpikaan tupakoineet, joten siitä ei tullut ongelmaa. Yhdessä parakissa oli kaksikymmentä huonetta ja niihin oli majoitettu monenlaista porukkaa. Aina oli joku jurisemassa humalassa. Parakin toisessa päässä oli yhteiset tilat. Oli keittiö ja pesuhuone sekä vaatteiden kuivaushuone. Emme olleet asuintasoomme tyytyväisiä, mutta siihen vain oli tyytyminen.

Olimme joutuneet aluksi niin sanottuun tisuriin. Muoviraaka-ainetta puristava extruuderi oli putkitettu uudelleen ja se oli nyt koekäytössä.Me olimme paikalla siltä varalta, että jotakin ongelmia ilmaantuu. Työvuoromme oli pitkä. Se alkoi kello kahdeksantoista ja päättyi aamulla kello kuusi. Työvuoromme oli juuri alkanut, kun extruuderilla tuli ongelmia.

Linjan tarkoitus oli puristaa sula muovi lukemattomiin reikiin ja siinä se palasteltiin ja jäähdytettiin kylmällä vedellä. Valmiina se muistutti mannaryynejä. Ottakaa putki irti ja sulatelkaa se jollain konstilla puhtaaksi, opasti muovitehtaan työnjohtaja meitä.

Haimme nestekaasua ja asetyleeniä. Ilta alkoi hämärtyä äheltäessämme putken kimpussa. Viimein putkesta putosi ison kokoinen mötti.

Me saimme luvan mennä oman firmamme taukotuvalle. Saimme puhelimen mukaan siltä varalta, että yön aikana sattuisi jotakin sellaista, jossa meitä tarvittaisiin. Yön tunteina olimme nukahtaneet ja heräsimme hirvittävään räjähdykseen. Taukotupamme ikkunat menivät säpäleiksi ja mustaa nokea leijaili kaikkialla.

Emme ymmärtäneet mitä oli tapahtunut. Sanaakaan emme saaneet syntymään pitkään aikaan. Säikähdys oli ollut niin valtava, että hetken epäilin jotain tulleen housuihin, mutta ei, kyllä ne sittenkin kuivat olivat. Ulos mentyämme emme nähneet mitään erikoista, mutta nokea leijaili aamuista taivasta vasten runsaasti. Ensimmäiseltä näkemältä mieheltä kysyimme mitä oli tapahtunut.

Meidän vuoromme loppui ja lähdimme kohti Ölsteniä. Oli tulossa jälleen kuuma päivä. Parakissa hehkui vielä eilinen lämpö. Huoneessa oli lämpöä arviolta kolmekymmentä astetta. Asetuimme kuitenkin levolle peseytymisen jälkeen.

Päivällä heräsin käytävältä kuuluvaan meteliin. Avasin varovasti oven ja kurkistin käytävään. Äänet kuuluivat keittiöstä.

Unet karisivat silmistä, sillä kahden humalaisen sananvaihto jatkui. Miehille oli tullut rokulipäivä. Se ei näiden kahden toverusten kohdalla ollut harvinaista. Pekka nousi myös vuoteesta ja lähdimme ensin kahville parakkikylän ruokalaan ja sitten kaupungille.

Seuraavana päivänä yövuoron jälkeen loppui tisuri. Saimme huilata päivän ja seuraavana päivänä aloitimme päivätyöt samassa kohteessa. Työt joita teimme, olivat viimeistelytöitä remontin jäljiltä. Korjailimme silvottuja ritilätasoja ja rakensimme vielä lisäkannakkeita.

Työnjohtaja Niemi tuli meidän luoksemme iltapäivällä. Me olimme laskutöissä ja oman firman työnjohdolla ei ollut meille paljon asioita. Nyt näytti kuitenkin siltä, että Niemellä oli jotain tärkeämpää.

Illalla poikkesin Ölstenin parakkikylän toimistoon. Virkailija istui unisen näköisenä pöydän takana.

Kumeeni- ja fenolilaitoksilla oli menossa mittavat huolto- ja korjaustyöt. Putkistoja uudistettiin ja laitteita korjattiin ja vaihdettiin uusiin. Päivät olivat pitkiä ja hikisiä. Kyseessä oli kaiken lisäksi eräät pahimmat myrkkyosastot, mitä öljynjalostamilta löytyi. Vanhoja putkia käsitellessä oli oltava erityisen varovainen.Tästä kaikesta huolimatta olin kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen.

Olin majaillut parakkiasunnossa yksin jo kolme päivää. Viikonloppu oli edessä ja silloinkin oli tarkoitus työskennellä. Loppukesän ilta oli hämärtymässä kun ajelin työpäivän jälkeen kohti Ölstenin parakkikylää. Parakin oleskelutilassa oli tavanomainen tilanne. Humalaisia miehiä oli kokoontunut pöydän ääreen. Televisio oli auki, mutta se ei näyttänyt ketään kiinostavan. Tupakansavu leijaili sankkana matalassa parakissa.

Hämmästyin havaitessani jo käytävässä, että huoneeni ovi oli auki. Menin kiireesti ovelle ja tarrauduin horjuvin polvin ovenpieliin. Minulle outo mies istui pöydän ääressä savuke suupielessä. Pöydässä oli sorbuspullo. Huoneen ilma oli harmaa ja tunkkainen. Mies oli teepaita päällä ja kalsarit jalassa. En pystynyt esittäytymään vaan kuohuksissani menin heti asiaan.

Yö meni melkein kokonaan valvoessa. Mies ryypiskeli sorbustaan ja poltteli aamuyölle asti. Kävi välillä jossakin ilmeisesti hakemassa juotavaa. Sitten hän nukahti vaatteet päällä ja kengät jalassa.

Aamulla töihin lähtiessäni tyrkkäsin miestä olkapäähän ja karjaisin: mies örähti jotain käsittämätöntä ja käänsi kylkeä.

Menin päivällä työmaapäällikön luokse huolineni. Nyt oli sellainen tilanne, että minä en voi asua siinä parakissa enää yhtään yötä. Astman kanssa on muutenkin kestämistä jo näiden töidenkin takia. Tupakansavu on jo liikaa. Sorbusta dokaava outo mies makuuhuoneessa on sentään liikaa.

Päivä kului hitaasti ja jos mahdollista, niin se oli vielä hikisempi kuin edelliset. Väsyneenä ajelin kohti kaupunkia töitten jälkeen. Poikkesin huoltorakennukseen kysymään tilannetta.

Paiskasin huoltoparakin oven raivoissani kiinni niin, että koko parakki tärähti. Menin ruokalaan ja join kahvit. Sen jälkeen suuntasin kohti asuinparakkia.

Lähestyessäni sitä huomasin, että se oli tulessa. Liekit loimusivat jo monen metrin korkuisina ikkunoista ja palavasta katosta. Huonekaverini istui parakin rappusilla savuke suussa. Nähdessään minut hän sanoi: Anna tulta tupakkaan.

Porvoon suunnalta alkoi kuulua vaimea paloauton ääni. Paikalle tuli muutama utelias ja näiltäkin asuinkaverini pyyteli: