Näin heti hotellin sisäpihalle saapuessani, että paikalla jo oli muutamia tuttuja matka-asentajia. Suurin osa heistä jo varsin varttunutta ikäluokkaa.
Tämäkin ammattikunta oli harmaantumassa hyvää vauhtia. Nuoria ei alalle ollut paljon tullut viime vuosina.
Ei oikeastaan kahteenkymmeneen vuoteen monet ikääntyneet pitivät kynsin hampain kiinni paikoistaan.
Eikä halukkaillekaan nuorille näin tilaa löytynyt. Etenkin vakinaiset paikat olivat vankasti suurten ikäluokkien ja heitä vielä vanhempien hallussa.
Kaiken lisäksi matka-asentajienkin ammatissa oli käytäntö muuttunut markkinavoimien myllerryksessä. Työsuhteet olivat etupäässä lyhyitä pätkiä.
Työt tehtiin nopeasti pois, silloin kun niitä ilmaantui ja sitten miehet kotiin odottamaan seuraavaa keikkaa. Lomautuksista olisi pitänyt ilmoittaa kaksi viikkoa aiemmin, mutta sitä ei juurikaan noudatettu.
Työnantajan taholta annettiin ymmärtää, että sellaisille miehille ei jatkossa ole käyttöä, jotka pitävät ilmoitusajasta kiinni.
Näiden ongelmien vuoksi me matkatyöntekijöiden edusmiehinä kokoonnuimme vuosittaiseen seminaariin.
