Toimin merenkulkijana kauppalaivastossa puolisenkymmentä vuotta työuran alussa 15-21-vuotiaana. Merillä tehtiin siihen aikaan joka päivä töitä jaksoissa 4 h työtä – 8 h vapaata.


Satamissa kun alusta purettiin ja lastattiin työvuorot olivat 8 h työtä – 16 h vapaata.

näin ehti maissa paremmin tutustua paikallisiin kulttuureihin sekä ihmisiin halutessaan.

Toki silloin jo tankkilaivat viipyivät satamissa ainoastaan 2 – 4 vuorokautta kuivarahtialukset taasen jopa reilut pari viikkoakin kauimmillaan viipyivät satamissa.

Maihin jäätyäni päätin, että juhlapyhät, kuten Joulut, Juhannukset, Pääsiäiset sekä Vaput rauhoitan työnteolta. mikäli se on suinkin vain mahdollista.

Perheen perustamisen jälkeen vakuutuin asiasta lopullisesti, etenkin kun työn luonne ei minua siihen pakottanut.

Jatkuu ensi viikolla…