Siinä luopuu normaalista perhe-elämästä, jokapäiväisestä läsnäolosta.
Siinä ei välttämättä näe lastensa ensiaskeleita,
kaikki ne pienet kuhmut ja ruhjeet, joita olisi ollut kiva olla puhaltamassa paremmaksi, ne kaikki elämän pienet jutut… ne jäävät usein kokematta.
Se monen mielestä ”puuduttava” arki elämä jää kokematta, se mikä loppupelissä on sitä, jota komennusmies varmaan eniten kaipaa tai ainakin mun iskä kaipas. Ei se elämä varmastikaan helppo ollut kenenkään kannalta katsottuna, ei perheen eikä sen komennusmiehen.
