hauska_hitsari-1-1

Lahdessa Askon huonekalutehtaalle saapui uusi hitsari. Hän oli hauska mies, hänellä oli lähes jokaisella tauolla uusi juttu tai vitsi kerrottavana.

hauska_hitsari-1-2

Kun hitsareista oli puute, olivat asentajat valmiiksi asentaneet linjan paikalleen, joiden saumat olivat hitsaamatta. Putki oli noin kaksisataa milliä paksu, joka kulki lähellä kattoa ja laitoksen seinän vieressä.

hauska_hitsari-2-1

Kaikki meni hyvin, työ edistyi, kun ammattimiehet olivat paikalla. Hän teki työtä ahkerasti ja kaikki olivat tyytyväisiä.

hauska_hitsari-2-2

Työmaasta oli työnantajan kanssa tehty urakkasopimus. joka koski koko työmaan putkistoja urakkavoitto maksettaisiin kaikille tasapuolisesti.

hauska_hitsari-2-3

Mutta, jos tulisi ylimääräisiä töitä, jotka eivät kuuluisi varsinaiseen urakkaan, ne tunnit maksettaisiin urakan keskituntiansiolla. Ylimääräisiin töihin kuuluivat esimerkiksi telinetyöt, vanhojen putkistojen purku ja koeponnistus.

hauska_hitsari-3-1

Kun putkistot ovat paineastioita kuuluu ne aina myös tarkastaa ja hitsaussaumat röntgenkuvata. Kun saatiin tietää, että tarkastaja tulee työmaalle seuraavalla viikolla, lähti hauska hitsari Helsinkiin asioille…

hauska_hitsari-3-2

…Eikä ollut paikalla tarkastajan saapuessa. Kuvaukset sujuivat hyvin, kunnes tarkastaja meni hauskan hitsarin saumoja katsomaan.

hauska_hitsari-3-3

Työmaalla loppui hauskuus. Paljastui, että hauskan hitsarin saumat olivat ulkonäöltään ala-arvoisia ja kaikki saumat seinänpuolelta oli jätetty hitsaamatta. Emme olleet huomanneet hänen työnsä jälkeä, kun putki oli ylhäällä katonrajassa, jossa hän yksin työskenteli telineillä.

hauska_hitsari-4-1

Paljastus tiesi sitä, että työmaan kokonaisurakka kusee, jos me joudumme aukaisemaan ja uudelleenhitsaamaan saumat.

hauska_hitsari-4-2

Tilanteessa otettiin yhteyttä työnantajaan ja ilmoitimme ettemme suostu korjaamaan saumoja, jos korjaukset sisällytetään urakkaan vaan tehdään urakan keskituntiansiolla. Työnantajan edustaja otti tiukan kannan, että korjaukset kuuluu kokonaisurakkaan koska tekijä on yksi meistä ja me emme ole valvoneet hänen töitään…

hauska_hitsari-4-3

Menimme sitten työnantajan edustajan kanssa katsomaan kiistanalaisia saumoja. Totesimme, etteivät ne olleet ammattilaisen tekemiä vaan paikalla oli ollut ammattitaidoton hitsari.

hauska_hitsari-5-1

Koska saumat olivat ulkonäöltään ala-arvoisia, pyysimme työnantajan edustajan toimittamaan paikalle hitsarin koehitsaus-todistuksen. Paljastui, ettei häneltä oltu vaadittu koehitsauksen suorittamista ennen työhön hyväksymistä vaan hauska hitsari oli saanut työsopimuksen puhumalla.

hauska_hitsari-5-2

Tämän paljastuessa työnantaja perui vaatimuksestaan ja hauska hitsarin kaikki hitsaussaumat korjattiin työmaan keskituntiansiolla. En koskaan sen jälkeen ole kuullut hauska hitsari Ketolasta mitään, ehkä hän vaihtoi alaa.

hauska_hitsari-5-3