Hitsaustyön osalta olin tyytyväinen itseeni. Olin onnistunut mielestäni hyvin ja röntgenkuvaukset olivat paljastaneet työni kelvolliseksi. Olin ehkä liiankin tarkka ja huolellinen, mikä tietysti hidasti työtä, mutta siihen ei kukaan mitenkään puuttunut.
Olin myös tutustunut moniin työtovereihin, jotka olivat eri puolilta Suomenmaata.
Voimalarakennus oli noin kolmekymmentä metriä korkea ja hitsaajan työpaikka vaihtui melkein päivittäin. Raskasta hitsauskonetta joutui siirtelemään ja kaapeleita kiskomaan. Puikkohitsauskoneet olivat vielä silloin pyöriviä generaattoreita ja ne painoivat melkoisesti.
Välillä työntekopaikka oli ylimmillä tasoilla ja joskus taas lattiatasolla. Kaukosäätäjät olivat pyöreitä peltilaatikoita, joiden päällä oli virransäätöpyörä. Laatikko piti ripustaa roikkumaan jonnekin siten, että toisella kädellä piteli hitsauskolvia ja toisella hoiteli virran säätöä. Juuri putkien hitsaamisessa se oli erinomainen apuväline.
Eräänä aamuna työpaikalleni tuli röntgenkuvaaja ja kertoi, että yhdessä hitsaamassani saumassa oli virhe.
Hän kehotti minua hiomaan sauman auki alapuolelta läpi asti.
Koska putken seinämä oli viisitoista milliä, niin hiominen oli hankalassa asennossa ikävä tehtävä.
Alimmaisesta hitsauspalosta löytyi ryhmä huokosia ja ne pois hiottuani hitsasin sauman uudelleen kuntoon. Ilmeisesti joku hitsauspuikko oli päässyt kostumaan tai ollut muuten viallinen.
Saattoi toki vika olla hitsaajassikin, mutta mielellään sitä ei hitsaaja myöntänyt. Olin kuitenkin vielä aloittelija näin vaativissa töissä, eikä tämä käynyt kovasti ylpeyteni päälle. Sauma kuvattiin uudelleen ja todettiin , että vika oli poistunut.
Saattoi toki vika olla hitsaajassakin, mutta mielellään sitä ei hitsaaja myöntänyt. Olin kuitenkin vielä aloittelija näin vaativissa töissä, eikä tämä käynyt kovasti ylpeyteni päälle. Sauma kuvattiin uudelleen ja todettiin , että vika oli poistunut.
